Nettikasinoiden jackpot voitot

Nettikasinoilta on voitettu todella monia miljoonien eurojen jackpot voittoja ja suurin voitto on tällä hetkellä 19 429 358€, joka voitettiin tänä vuonna pelistä Mega Moolah. Kaikkiaan 2013-2021 aikana on voitettu yli kymmenen kappaletta nettikasinoilta jackpotteja, joiden voitot ovat huidelleet 11-19 miljoonan euron välissä. Näistä 98% prosenttia on tullut Microgamingin pelivalmistajan peleistä ja suurin osa on tullut Mega Moolah pelistä.

Miljoonien eurojen jackpot voiton voit saada jopa 0,20€ panoksella, esimerkiksi NetEntin Mega Fortune jackpot pelistä. Suomalainen nuori mies voitti 2019 Mega Fortunesta 20 sentin panoksella 4 853321,69 euron progressiivisen jackpotin. Tämä voitto napsahti pohjanmaalle ja voittaja oli pelannut puhelimella, voittaja ei ollut millään uskonut voittoa todeksi, vaan hän oli nostanut 15 000 euroa tililleen että sai varmistuksen, että voitto oli oikeasti totta. Asiakaspalvelusta vahvistettiin myös miljoona voitto ja tämän jälkeen nuoren herran elämän suunnitelmat ovat varmasti menneet uusiksi, onhan tuo aivan käsittämätön voitto noin pienellä panoksella.

2015 vuoden aikana nähtiin myös todella huikea nettikasino jackpot osuma kun brittisotilaasta tuli kerta heitolla multimiljönääri ja vain 0,25€ panoksella pelaillessa. Tämä kyseinen sotilas nimeltä Jon Heywood ei todellakaan ajatellut ostaa ensimmäisenä voitto rahoilla uutta autoa, vaan hänen ensimmäinen ajatus oli auttaa sairasta isäänsä.

Mitä kannattaa ottaa huomioon jos sattuu suuri voitto osumaan kohdallesi?

Useat suomikasinot antavat taloudellista neuvontaa heti voiton lunastettua.
Yksi asia mitä he ensimmäisenä suosittelevat, että voittajan on parempi pysytellä nimettömänä, koska tänä päivänä on kaikenlaisia ongen onkijoita ja huijareita.
Pankit auttavat nykyisen erittäin hyvin talouden hoidossa ja isojen voittojen jälkeen olisi hyvä alkaa miettimään sijoitus kohteita ja rahojen hajauttamista.

Kryptovaluutat ovat iso hitti vuonna 2021, mutta niissä piilee iso riski niin kuin melkein kaikissa sijoituksissa. Rahastoihin sijoittaminen on myös yksi hyvä kohde jos ajattelee asiaa pidemmällä kaavalla eikä lähde hakemaan pikavoittoja. RTP kertoo pelaajalle pitkän aikavälin teoreettisen tuotto odotuksen.

Ison voiton osuessa helposti iskee vauhtisokeus ja panokset alkavat kasvamaan ihan huomaamattomasti, siksi olisi hyvä laittaa pelit jäähylle vaikka pidemmäksi aikaa, ettei kasino vie kaikkia voittoja takaisin. Tiedän että tuntuu hölmöltä ajatella etukäteen mitä tekisin jos sattuu osumaan isosti kasinolla, mutta jokaisen olisi hyvä vähän miettiä mitä teen kun iso voitto osuu kohdalle.

Mega Moolah ja Mega Fortune peleistä on ne isoimmat jackpot voitot otettu kautta aikojen. Kolmantena pelinä tulee ehdottomasti kaikkien tunnettu Arabian Nights, tästäkin on otettu miljoona voittoja. Nettikasinoiden jackpot peleistä hyvin suosittu on myös Hall of Gods suomalaisten pelaajien keskuudessa. Jackpot peleissä on aina jonkun verran pienempi RTP eli paljonko peli palauttaa pelaajalle rahaa takaisin.

125% bonus 500€ asti

Pay N Play

Kierrätys 40x 

Lisenssi: MGA

 

Tietoa meistä

Kasinokingit omaa pitkän kokemuksen kasinopelaamisesta ja peli kokemusta löytyy noin 20 vuoden ajalta. Kasinokingit.com tarjoaa tietoa nettikasinoihin liittyen ja kerromme erilaisia ohjeita kasino - alaan, sekä tietysti kasinoiden bonuksista. Kasinokingit ei vastaa nettikasinoista mitkä eivät ole Kasinokingien sivuilla ja emme ole osallisena nettikasinoiden ylläpidossa / hallinnoinnissa.
Päivitämme sivuja jatkuvasti että teille olisi aina uusimmat kasinot ja parhaimmat kasinobonukset tarjolla. Kannattaa aina käydä ennen pelaamisen aloittamista tarkastamassa säännöt ja bonusehdot kasinoilta. Muistakaa että nettikasinoiden pelaaminen on kielletty alle 18 - vuotiailta, eikä kannata ajatella niin, että nettikasinoiden pelaaminen on tienaamista varten. Pelaamisen pitää olla viihdyttävää ja ennen kaikkea tulet kokemaan jännittäviä hetkiä nettikasino pelien parissa. Onnea peleihin!
k18